torstai 5. helmikuuta 2015

Veelailua 4.2.

 Moi! Nyt on taas ollut koulun ja harrastusten suhteen aika paljon kiirettä, mutta ei, en ole hyljännyt heppoja! Muutamana pimeänä iltana olen ommellut varusteita ja maastoillut. Eilen pääsin musiikkiopistolta jo vähän aikaisemmin, ja jotenkin iski ihan mahdoton halu ratsastaa. Tällä kertaa maltoin pysyä pihapiirissä, joten raahasin kameran mukaan.


Jouduin ottamaan kuvat salamalla, joten ne voi olla vähän jänniä. Uljas ratsuni oli Veela, joka olikin aivan innoissaan päästessään lumeen juoksentelemaan.


Aluksi pyörähdettiin kentällä ja säätelin vähän kameran asteuksia. Sitten suunnattiin syvemmille hangille, kun oli kamera kunnossa. Veela oli tosi reipas ja energinen, muttei juurikaan pukitellut. Ei edes lähtenyt lapasesta, hieno poni!


Tuossa pyörittiin jonkin aikaa. Lunta oli vähän enemmän, kuin olin luullut, sehän ylti ihan polviin asti! Se ei tosin menoa vaikeuttanut, kun reipas poni veti menemään ihan kunnolla. Jos olis ollut vähän valoisampaa, niin olisi saanut kivaa videota! Huomenna vois ottaa uudestaan kera videokameran :) Keskiviikkona puuterilumi oli kyllä koostumukseltaan niin täydellistä, toivottavasti olis vielä perjantainakin!


Oli muuten tosi kivaa. Kierrettiin vielä tämän jälkeen navetan takaa ihan täysillä, mutta kameran akku loppui, johtuen pienestä pakkasesta. Kannattaa kokeilla! Jo viidenkymmenen metrin laukka tuollasessa hangessa ottaa hapoille, joten jo pelkkä pihassa pyöriminen on tosi tehokasta! Ja hauskaakin se on!


Katsotaan nyt, milloin kuulette minusta seuraavan kerran, mutta toivottavasti taas pian :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti