sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Meyllä 25.10.

 En tiiä, mitä laadulle tapahtui, mutta tässä muutama ratsastuskuva Meyllä tältä päivältä. Kuvia on vaan ihan parista kohdasta, kun ei koko aikaa jaksettu kuvata, joten mitään pitkää romaania en jaksa kirjoittaa. Mentiin eka kahden esteen sarjaa joka oli ensin 50cm ja lopulta 70cm. Sen jälkeen mentiin yksittäisenä 70cm ja 80cm ja taas hetki sarjana 40cm ja 50cm. Mey meni aika rennosti ja nätisti.

 Oli kiva päästä taas pitkästä aikaa ratsastamaan ihan kunnolla, edellisestä kerrasta oli kuitenkin kolme viikkoa. Jaloissa kyllä tuntui, vieläpä, kun mentiin korkeita esteitä ja aika pitkään.


 Oon kyllä vaan niin rakastunut noihin uusiin puomeihin! Tykkään väristä, kun ne ei ole ihan perinteiset oranssit, vaan kivan punaiset. Valkoset raidatkin on tosi kivat. Puomit on leveämmät, ja vihdoinkin on kunnolla tilaa hypätä. Korkeammatkin esteet meni paljon paremmin. Ja ovat vieläpä tosi kevyet <3 Ne on tosiaan ihan tavallisia aurauskeppejä Puuilosta ja valkoista ilmastointiteippiä :)

Tiputiputiputus
 Tosiaan, ne meidän kisat peruuntui, kun ei ollut tarpeeksi osallistujia. Ihan hyvä toisaalta, kun sää oli synkkä, ruoho pärkää ja liukasta ja kaikki ihan sekaisin kellojen siirtämisen takia. Mutta mitään kisapostausta ei siis ole tulossa. Pitäis yrittää tehdä se tallinesittely. Otin tänään jo muutaman kuvan, mutta ei ole ihan varma, onnistuiko ne ja onko niitä tarpeeksi.


Oho, käsi on kyllä aika huonosti, pitäis kiinnittää siihenki paremmin huomioo :D

 Ratsastuksen jälkeen otin vielä Meystä muutaman kuvan. Pimeä tulee kyllä tosi aikasin, näitäkin jouduin muokkaamaan jonkun verran. Neljän aikaan otetut kuvat oli jo ihan heilahtaneita! Ja viiden aikaan oli säkkipimeää. Se on sitten menoa nyt...








3 kommenttia:

  1. Mey on tosi nätti♥ ompeletteko kepsut käin vai koneella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin :) Ja Mey on ihana♥

      Poista
    2. Kiitos <3 Ja ompelen hepat nykyään käsin, koska se on rentouttavampaa ja samalla voi kattoo vaikka leffaa :) Ja Meyponi kiittää

      Poista