perjantai 11. joulukuuta 2015

Jouluisia sisäkuvia

Moips! Nyt on pakko laittaa tällasia sisäkuvia tähän väliin, kun ei vaan ole muuta. Aina kun lähtee kouluun, on pimeää, ja aina kun tulee koulusta, on pimeää. Keskiviikkona lainattiin sitten isiltä hämärälinssiä ja otettiin sisällä Saapun kanssa jouluisia kuvia poneista. Kovin paljoa näitä ei tullut ja ei nämä nyt niin hyviä ole, kuin jos olisi ulkona ottanut, mutta kuvia kuitenkin, ettei ihan hirveää taukoa tulisi.


Kuvattavana oli Riemu, josta tulikin ihan kivoja kuvia. En ole pitkään aikaan ehtinyt edes kunnolla ratsastamaan, kun ennen joulua on aina jotain sählinkiä ja kiirettä. Jos vaikka sunnuntaina ehtis :D


En ole saanut aloitettua mitään isoa projektiakaan, mutta tälläisia miniponeja olen väkerrellyt muutaman. Nyt niillä kaikilla on jo silmätkin, harja enää puuttuu. Ajattelin tehä kaikista tallin poneista tällaset pienoisversiot, jos vaan jaksan. Tuossa on jo Rjóma ja Mey, sekä yksi testikappale.




Ei tässä sitten muuta, kuin hauskaa joulunodotusta teille. Meillä alkaa joululoma viikon päästä 19. päivä, millon teillä alkaa?

3 kommenttia:

  1. Oikein kivoja sisäkuvia ja tajuttoman suloisia noi pikkuhepat :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Tolla hämärälinssillä sai yllättävän hyviä kuvia, pitää lainata useammin :D

      Poista
  2. Aivan ihania noi pikkuhepat ja kepparitkin on tosi suloisia :)

    VastaaPoista